Pamela Tola

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pamela Tola
Pamela Tola helmikuussa 2010
Pamela Tola helmikuussa 2010
Henkilötiedot
Syntynyt15. lokakuuta 1981 (ikä 42)
Ruotsinpyhtää
Ammatti näyttelijä, ohjaaja
Puoliso Lauri Tilkanen
(vih. 2015; ero 2020)
Lapset 4
Sukulaiset
Näyttelijä
Merkittävät roolit
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas

Pamela Tola (s. 15. lokakuuta 1981 Ruotsinpyhtää)[1][2] on suomalainen näyttelijä ja ohjaaja. Hänen läpi­murto­elo­kuvansa näyttelijänä oli Dome Karu­kosken ohjaama Tyttö sinä olet tähti (2005),[1] josta hän sai ensimmäisen Jussi-ehdokkuutensa. Tola on näytellyt myös Karu­kosken elo­kuvissa Leijonasydän ja Napapiirin sankarit. Hän oli yksi MTV3:n Saturday Night Liven pää­näyttelijöistä.

Ensimmäinen Tolan ohjaama elo­kuva oli 30. marras­kuuta 2018 ensi-iltansa saanut Swingers.[3][4]

Opinnot ja harrastukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tola kirjoitti yli­oppilaaksi Niinivaaran lukiosta Joensuusta vuonna 2001.[5] Ennen Teatteri­korkea­kouluun pääsemistään hän opiskeli vuoden verran sosio­nomiksi ja tanssi­terapeutiksi Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa. Tola on harrastanut näyttelemistä kymmen­vuotiaasta alkaen video­elo­kuvissa ja harrastaja­teattereissa.[6]

Tolalta ilmestyi vuonna 2007 kirja Miksi näyttelen?, joka oli osa hänen Teatteri­korkea­koulun opin­näyte­työtään.[7]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tola joutui 1990-luvulla sisaruksineen ensin vuodeksi lastenkotiin ja sitten kahdeksaksi vuodeksi perhekotiin hänen isänsä ja myöhemmin myös äitinsä kuoltua.[8] Tolan veli Joonatan Tola on kirjailija.[9] Heidän setänsä Olli Tola tuottaa televisiosarjoja ja heidän serkkunsa Tuulianna Tola on toiminut juontajana televisiossa. Olli Tolan puoliso Lena Meriläinen on näyttelijä.[10]

Tola avioitui vuonna 2008 ­tuottaja Pauli Waroman (s. 1978) kanssa. He saivat kaksi lasta, joulu­kuussa 2006 ja loppuvuodesta 2008 syntyneet pojat.[11] Avioliitto päättyi helmikuussa 2012. [12]

Syksyllä 2015 Tola avioitui näyttelijä Lauri Tilkasen kanssa.[13] He saivat poika­lapsen keväällä 2014[14] ja erosivat kesä­kuussa 2020.[15]

Neljännen lapsensa Tola sai vuonna 2024.[16][17]

Valikoitu filmografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Pamela Tolan filmografia
Ääninäyttelijänä
Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.
  • Miksi näyttelen?. Osa kirjallista opin­näytettä Teatteri­korkea­koulussa. Helsinki: Ajatus, 2007. ISBN 978-951-20-7352-8.
  1. a b Luoma-aho, Veera: Pamela Tola ei haaveillut tähteydestä. Anna. 20.10.2005. Helsinki: Otavamedia Oy. Arkistoitu 13.8.2018. Viitattu 1.3.2020.
  2. Pamela Tola (Julkkislista) Ilta­lehti. Helsinki: Alma Media Suomi Oy. Viitattu 27.10.2012.
  3. Makkonen, Nita: Ohjaajana debytoiva Pamela Tola puhuu nyt suoraan elo­kuva-alan vaietuista ongelmista – vuodet teatteri­korkea­koulussa olivat ahdistavaa aikaa Ilta-Sanomat. 2.12.2018. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 2.12.2018.
  4. Näyttelijä­tähti Mikko Nousiainen parin­vaihtamisesta: ”Se on ala­kulttuuri, josta ei paljon huudella” MTV. 5.8.2018. Arkistoitu 6.8.2018. Viitattu 7.8.2018.
  5. Marienberg, Tuija: Kohti omia unelmia Koti-Karjala. 19.10.2016. Kitee: Keski-Karjalan Paikallislehti Oy. Viitattu 19.3.2019.
  6. Berner, Anna-Sofia: Yhdeksänvuotias Pamela Tola kertoo vitsin (Maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat. 3.11.2018. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 31.5.2022.
  7. Miksi näyttelen? Gummerus Kustannus Oy. Arkistoitu 31.5.2022. Viitattu 31.5.2022.
  8. Juuti, Mikko: Me Naiset: Pamela Tola jäi lapsena orvoksi – asui sisariensa kanssa lastenkodissa Ilta-Sanomat. 27.7.2017. Viitattu 11.1.2018.
  9. Kanerva, Arla: Taiteilijaisä kieltäytyi työnteosta, eristäytyi yhteiskunnasta ja teki lopulta itsemurhan – Joonatan Tola teki traumaattisesta lapsuudestaan romaanin, jossa hän yrittää ymmärtää isää (Maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat. 23.1.2021. Viitattu 26.3.2024.
  10. Uotinen, Jenni: Tiesitkö tämän? Nämä kotimaiset julkkikset ovat sukulaisia! Iltalehti. 18.10.2012. Viitattu 31.5.2022.
  11. Martikainen, Linda: Kolmen lapsen äiti Pamela Tola: ”Minulla on meneillään seesteisempi aika äitiydessä” Anna. 9.8.2017. Viitattu 7.8.2018.
  12. Pamela Tolalle lopullinen avioero mtvuutiset.fi. 28.2.2012. Viitattu 6.9.2024.
  13. Tainola, Rita: Pamela Tola meni naimisiin komean näyttelijä­rakkaansa kanssa Ilta-Sanomat. 29.9.2015. Viitattu 29.9.2015.
  14. Pamela Tolalle perheen­lisäystä Ilta­lehti. 9.4.2014. Viitattu 4.12.2014.
  15. Pudas, Mari: Avio­ero! Pamela Tolan ja Lauri Tilkasen liitto päättyi Ilta­lehti. 2.6.2020. Viitattu 3.6.2020.
  16. Salli Hakala: Pamela Tola sai vauvan kaikessa hiljaisuudessa – ilmestyi sädehtivänä punaiselle matolle Ilta-Sanomat. 5.3.2024. Viitattu 6.4.2024.
  17. Pamela Tolan vauva syntyi – Pääsi äidin mukaan töihin! www.iltalehti.fi. Viitattu 6.4.2024.

Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”IL2011”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”KL2019”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]